torstai 10. heinäkuuta 2014

Ammattilaispostaus synnytysvalmennuksesta (rv 35+5)

Ajattelin kirjoittaa huomioita eilisestä (rv 35+4) sairaalan synnytysvalmennuksesta ja nyt siis enemmänkin ammattilaisnäkökulmasta, öhöm.. :D Ei ehkä taaskaan mennyt kaikki niinkuin Strömsössä..

Valmennuksen kulku

Valmennus tapahtui siis keskiviikkona klo 14.30-17.00 keskussairaalan henkilöstöruokalan kabinettitilassa (sairaalan pääräkennuksen kellarikerroksessa), osittain myös synnytys- ja synnytysvuodeosastoilla jossa kävimme kierroksella. Ihan alussa oli lyhyt esittäytymiskierros (nimi, raskauviikot, monesko lapsi, onko jotain erityistä jota haluaisi käsiteltävän). Sen jälkeen kätilö kertoi heti alkuun raskauden aikaisen liikunnan tärkeydestä myös raskauden loppuvaiheessa. Havainnollistamassa oli jokunen powerpoint-dia (kuva raskaana olevasta naisesta crosstrainerilla/tekemässä kyykkyä/jne, HUOM! Kuvat oli muuten otettu sillä salilla missä itsekin käyn :D). Valmennuksen alussa jaettiin mm. tähän liittyvää materiaalia (kuva) jota tosin ei käsitelty missään vaiheessa.. Mietin että tämähän olisi ollut kiva saada öhöm esim. ensimmäisellä neuvolakäynnillä.. No onhan tuolla takasivulla synnytyksen jälkeisestä liikunnasta! :D Tuossa alussa tuli mieleen että olisipa IHANA että tarjolla olisi erillinen liikuntaan liittyvä valmennuskerta! Ainakin niille jotka haluaa siitä tietää enemmän! :) Meidänkin salilla on nyt suurin osa ohjaajista raskaana tai juuri synnyttänyt joten sieltä varmaasti löytyisi ammattitaitoisia vetäjiä! Että tarjottaisiin joko osana kunnan perhevalmennusta tai sitten jotkut salit pistäisi omaan tarjontaansa pientä hintaa vastaan tai houkuttumeksi markkinointimielessä. ;)

Liikuntavihkonen

Liikuntateeman jälkeen siirryttiin käsittelemään ns. normaalia synnytystä. Teemoina esim. milloin lähteä sairaalaan, synnytyskivusta... sitten.. ÖÖÖ.. miten mie en enää muista??!! :D No anyway tästäkin saatiin vihkonen (kuva).. Milloin lähteä sairaalaan -osioon kyllä tuli kätilöltä aika paljon extraa.. Poikkeuksen poikkeuksia tai että kyllä meillä on ollut tapana.. No miksi pilipalipiupaussa niitä ei nyt voisi kirjata tuonne suoraan? :D Se on paha jos yksittäiset kätilöt antaa omia ohjeitaan ja sitten synnyttäjä toimii sen mukaisesti ja pahimmillaan saa tylytystä kun soittaa synnärille. Paras huomio suhteessa kaikkiin järjetömmiin sairaalakassilistoihin on yksi lause ohjeistuksen lopussa: "Muista ottaa mukaan neuvolakortti!" Niinpä, sillä pärjää jos oikein hoppu tulee.. ;)

Tervetuloa synnyttämään -vihkonen
Niin joo sitten siis meitä ns. osallistettiin eli käytiin kierrokset joissa 1) odottavat äidit saivat kertoa millaisia rentoutumiskeinoja ovat käyttäneet esim. menkkakipujen helpottamiseksi ja sen jälkeen 2) millaisia ajatuksia/suunnitelmia odottavilla isillä on synnyttäjän tukemisesta. No eipä noissa ihmeempiä.. Kovasti taas kätilö korosti isän roolia, mm. että läheisyys auttaa synnytyksen etenemisessä jne. No joo meikä vissiin sitten jumittaa siellä jos ähkinkin yksin tai sisko seurana. :D Olin siis tuolla alussa - kun kysyttiin mihin erityisesti haluaisi vastauksia - maininnut että olisi kiva jos voisit kertoa miten tietyissä asioissa edetään jos on synnyttämässä yksin. Noo sittenhän kätilö näytti vielä YouTubesta jenkkivideon, josta oli tarkoitus tarkastella miten isä voi sitten tosiaankin tukea synnyttäjää.. Jenkkivideo ja siinä oli vielä kaiken lisäksi kyseessä kotisynnytys!! Sinänsä ihan ok, mutta hei kamoooon eikö oikeasti löydy kotimaista versiota ja vielä mahdollisimman hyvin aitoa tilannetta kuvaavaa..? Heitinkin siinä sitten hihitteleville ja hehetteleville pariskunnille että kaikki kuvaa sitten kotona sen suomalaisen version kiroiluineen ja muine aitouksineen. Kysyin sitten jossain välissä siltä kätilöltä noista kotimaisista videoista niin se vaan huikkasi että "kai niitä olisi". Oikein on taas kyllä näyttöön perustuvaa kätilötyötä (näyttö=tutkimusnäyttö)...

Sitten pidettiinkin pieni breikki (jonka aikana kätilö mm. ilmiselvästi hämmästeli miun mahan kokoa kun kysyi että mitkäs viikot olikaan ja onko terveydenhoitaja arvioinut kokoa.....) ja sitten lähdettiin tutustumiskierroksille..

Ensin oli vuorossa synnytysvuodeosasto (jossa olen ollut opiskelijana harjoittelussa öööö n. 7-8 vuotta sitten..?). Ihan peruskierros, vilkaisu perhehuoneeseen ja neljän hengen huoneeseen.. Ei ihmeempiä. Keskimääräinen osastolla oloaika jos kaikki ok on kuulema 3 vrk. Yritetty siirtyä kahteen mutta sitten tulee paljon soittoja kotoa joten enimmäkseen palailtu tuohon kolmeen. Tähänhän liittyy mm. maidonnousu eli vie yleensä muutaman päivän.. Synnytysosastolla oli nämä että tässä painatte ovikelloa ja plaa plaa ja tässä kyselemme teiltä jne. Kurkattiin sellainen aika trendikkäästikin sisustettu oleskelu/lepohuone (jonka yhteydessä esim. suihku ja jääkaappi isille/tukihenkilöille), allashuone (vain yksi allas koko osastolla), vauvan virvoitteluhuone (jos joudutaan virvoittelemaan, tiedetään minne kätilöt/lääkäri vie vauvan ja mitä siellä tehdään) ja se ns. ihan normaalisynnytyshuone. Siellä käytiin vähän läpi eri synnytysasentoja tukevia välineitä ja kivunlievitystä konkreettisemmalla tasolla. Kierroksen jälkeen palattiin takaisin kabinettiin jossa käytiin todella kiireellä läpi ns. epäsäännöllinen synnytys eli 1) imukuppisynnytys ja 2) sektio. 

Lopussa oli vielä hetki aikaa kysymyksille. Minä kysyin että eikös täällä meidän sairaalassa ole aika hyvällä mallilla ollut jo vuosia tuo imetysohjaus. Ja mitä ihmettä kätilö vastasikaan: Se riippuu vähän siitä ketä on vuorossa. WTF?? Että jotkut ajattelee että pullolla vaan että on kaikille helpompaa. WTF?? Siis joo toki jokainen valitsee tiensä itse ja on monenlaisia tilanteita ja tarpeita MUTTA käsittääkseni tämä meidän sairaala on ns. imetysmyönteinen sairaala, jossa ohjaukseen on panostettu jo lähemmäs 10 vuotta??!! Kun kätilö meni vielä toteamaan että viehän se aikaa että uudet jutut juurtuu.. Hei kamoooon silloin kun olin osastolla opiskelijana meillä oli ns. check listat siitä ohjauksesta. Mm. imetys makuulla/istuen/tyyny apuna, lypsäminen käsin/koneella.. jne jne. No toivoa vielä on koska kyseinen kätilö työskentelee synnytyssalissa/osastolla, ei synnytysvuodeosastolla. Ja myönsi ettei hän ole ihan perillä. Mutta valmennusta pitäessäsi pitäisi olla daaaarling!!!

Osallistujat ja kätilön muut "erikoiset"

Paikalla oli siis viisi pariskuntaa ja meikä taas soolona! Noh.. Huomasin, että kaikki olivat about oman ikäisiä ja ainakin kaksi pariskuntaa reilusti vanhempia. Eli veikkaisin ettei ollut alle 3-kymppisiä tai ei ainakaan paljon alle. Kätilö oli hieman höslääjätyyppi.... Puhui paljon ja ilmiselvästi pään sisältä oli koko ajan tulossa monta juttua ulos ja sitten kun ne pääsi huulille asti niin tuli välillä hieman epäselviä kokonaisuuksia. Esim. se mistä synnytysosastolle pääsee virka-ajan ulkopuolella. Odottavat isät tuntuivat jo pyyhkivän hikeä kun kauhulla ajattelivat että heidänhän sitä pitää nämä vaimot tänne osata sitten roudata jollain tavalla vaikka olisivat hiton kipeitä. :D Jos sairaala ei ole ennestään tuttu niin vaikea sitä selostusta oli ymmärtää! Jossain vaiheessa sitten kysyin että  "Eli siis niinkö että virka-aikana pääsisäänkäynnin kautta ja muuna aikana päivystyksen kautta?". Kätilö höpötti sinne sekaan siitä fyysisestä sijainnista missä perusterveydenhuollon päivystys ENNEN sijaitsi (ihan toisella puolella kantakaupunkia...). Olisi hitto vaan sanonut että päivystyksen kautta! Täällä on siis nykyään yhteispäivystys eli perusterveydenhuolto ja  erikoissairaanhoito samassa ELI päivystys = yksi ja sama ovi. Lisäksi kätilö käytti paljon ammattislangia, puhui mm. useasti "latenssivaiheesta" juurikaan selittämättä sitä ns. suomeksi. Eli että siis esim. synnytyksen ensimmäisessä eli avautumisvaiheessa voi tulla vaihe jossa homma ei juurikaan etene. Ihan normaalia siis ja se on esim. äidille hyvä vaihe levätä. Puhui myös näytteistä, joita vastasyntyneestä otetaan ihan normaalistikin, mainitsi vaan että TSH ja astrup.. Kysyin sitten että anteeksi mitä näytteitä ne ovat (ihan muiden takia..). Eli kilpirauhasarvot (mahdollisen synnynnäisen kilpirauhasen vajaatoiminnan selvittämiseksi) ja veren hapettuminen (=onko vauva saanut riittävästi happea). Sekä myös ns. aqua papuloiden laittoa havainnollistaessa (erään isän niskaan) jäi kertomatta että se aqua on siis steriiliä vettä, sitä ehti jo yksi isä kysyä. (Mitkä aqua papulat? --> Synnyttäjän ristiselän ihoon ruiskutetaan muutaman senttimetrin välein esim. neljä steriiliä vettä sisältävää rakkulaa. Ihon kiristyminen rakkulaa laitettaessa aiheuttaa kipua ja ikään kuin siirtää supistuskivun selkään. Vaikutus kestää noin tunnin ja auttaa vain synnytyksen alkuvaiheessa. Terveyskirjasto.fi) Osallistujien kysymyksiin vastaaminenkin oli paikoin aika erikoista.. Paikoin ehkä vähättelevää tai tuntuu ettei ymmärtänyt kysymystä.

***

Mutta joo. Ei siis taaskaan mennyt ihan kuin Strömsössä tämäkään juttu mutta ihan tyydyttävästi kai kuitenkin? :D 

Mitäs muuta? Sain ilmoituksen että huominen neuvola-aika on peruttu sairastumisen vuoksi. Great! No kun siinä oli soittopyyntökin uuden ajan varaamiseksi niin onneksi puhelun myötä edelleen aika on huomenna ja jopa klo 8.30 kun se sovittu olisi ollut vasta klo 13. Mutta nyt taas sitten eri terveydenhoitaja kuin viimeksi. Eikä siis vielä se ns. oma. Mutta hyvä päästä koska tarjonta jäi viimeksi epäselväksi ja se pitäisi tsekata näillä main mahdollisen kääntöyrityksen tarpeellisuuden takia. Mutta ehkäpä neuvolaterveisiä siis tässä lähipäivinä. ;)

Loppuun vielä jättipalleropaavomaha! :)


Rv 35+5, salivehkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti