perjantai 28. maaliskuuta 2014

Raskauden uusi aika (rv 20+6)

Jokunen sananen rakenneultran jälkihöyryissä. En tiedä missä vaiheessa hypetys loppuu tms. mutta nyt on aika hyvä ja rauhallinen olo! <3 Eilinen ultra tietysti on isossa roolissa, samoin se että tumpsautteluja tuntuu. Eilen myös julkistin asian facebookissa. Jossain vaiheessa ajattelin etten laita sinne mitään, mutta sitten tuntui että haluan jakaa tämän ihmeellisen asia vähän laajemmin tutuille ympäri Suomen. Ihania onnitteluja on sadellut, jymy-yllätyshän tämä tuntuu monelle olevan, mutta aitoa iloa asiasta on selkeästi havaittavissa. Postauksesta tykkää tällä hetkellä 236 henkilöä. :D Ja jos jotain ikävää joskus sattuu niin se on sitten asia erikseen, sitä en halunnut nyt murehtia. :)

Paavon jalkapohjat ja siellä seassa luikertelee myös napanuora.
Vaikka vauvan isän suhteen on todella todella ns. sylettävä fiilis, niin päädyin silti laittamaan hänelle eilen viestin siitä, että ultrassa kaikki ok ja sukupuolikin selvisi. Ja että kerron lisää jos haluaa. Alkuun kyllä laitoin, että on ollut niin paha mieli asioista etten ole ollut ollenkaan varma pystynkö ottamaan enää ollenkaan kontaktia. Vastauksessaan hän totesi että olipa hyviä uutisia ja että on rankkaa ja että voitaisiinko nähdä. Ja edelleen "pöpösestä", että onko sen suhteen asiat kunnossa. Voi ********* se oli KEUHKOVERITULPPAepäily eikä mikään pöppiäinen. Voi tsiiiiisssssuuuuuuussss. Ja kuulema oli saanut postitse jonkun kirjeen ja oli pelännyt sen avaamista koska oli ajatellut minun ilmoittavan jotain "lopullista". Ehkä tästä nyt lukijatkin ymmärtää miten LUKOSSA olevan ihmisen kanssa tässä on yrittänyt tahkota. Vastasin että en tiedä uskallanko tavata, että jos tunteet nousee pintaan, ikävä jne., mutten kuitenkaan saa mitään enempää. Miksi kiduttaa itseään. Ja sitten kerroin yhden asian mistä olen erityisen loukkaantunut. Katsotaan kuuluuko vähään aikaan mitään. Mutta siis olo on itsevarmempi ja parempi sen perheneuvojakäynnin jälkeen. Ja tukea löytyy ympäriltä. Ei ole mitään hätää. :)

..Aurinko paistaa ja töissäkin on kivaa (niinkuin yleensä aina). :) Aamulla kävin salilla, illalla kokous ja viikonloppu menee toisella paikkakunnalla yhden koulutuksen järjestämistehtävissä. Näillä mennään! :)
Iltamaha rv 20+5. Poikamaha. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti