tiistai 4. maaliskuuta 2014

Lievää hengenahdistusta (rv 17+3)

Kävin eilen ylimääräisellä neuvolakäynnillä lievän hengenahdistuksen takia. Vaikeaa oloa oli ollut jo viikonlopun ajan ja maanantaina eli eilen töissä huomasin sen erityisen selvästi. "Hapennälkä" tuntuu siis myös levossa. Hemoglobiinia ei viimeksi neuvolassa mitattu. Nyt mitattiin ja se oli komeat 144. Eli ei häikkää siellä. Verenpainekin ok, samoin kohdunpohjan korkeus ja Paavon syke. <3 Sain labralähetteet ja kävin nyt aamulla verikokeilla (kilpirauhasarvot, tulehdusarvot ja pieni verenkuva). Varmuuden vuoksi varattiin jo myös lääkäriaika ensi viikolle (12.3.). Minulla on todettu vuosia sitten vaaraton sydämen lisälyönti, nyt ei ole tuntunut sellaisia "muljahduksia" kuin siihen liittyy, mutta jotain extratykytyksiä kylläkin. Kuumeetonta räkätautiahan oli jokunen viikko sitten, influenssarokotteen sain neuvolassa 20.2. 

Ja kysyihän se neuvolantäti myös että onko stressiä. AI ONKO???? Lapsen isän kanssa tilanne on nyt sellainen, että hän loukkaantui minulle niin pahasti, etten ole kuullut hänestä mitään viikkoon. Ja viimeinen yhteydenotto sisälsi vain syytöksiä. "Teit väärin. --- Älä sinä järjestele asioitani!!!" Neuvolassa kehoitti edelleen antamaan aikaa, ei ainakaan katkaisemaan välejä. Mutta enpä tiedä. Minä olen ainoa joka tietää tämän casen kokonaan ja oikeasti välien katkaisu olisi paikallaan. Hänellä on ollut aikaa miettiä osallistumistaan rv 5+3 alkaen eli nyt päivälleen 12 viikkoa. Neuvolasta suositteli harkitsemaan käyntiä Perheasiain neuvottelukeskuksessa. Joko kaksin tai yksin. No kirveelläkäänhän lapsen isää ei sinne saa joten varasin ajan itselleni ja se on 17.3. eli noin kahden viikon päästä. Kysyivät siellä myös että tarvitsisinko kriisiapua, mutta siihen en nähnyt akuuttia tarvetta. Tosin tämä aamu on ollut taas jotenkin tosi vaikea... Viikonloppuna lueskelin Eve Mannun kirjaa "Musta tulee perhe". Oli varsin herättelevä, paikoin myös ahdistava. Kirjassa on myös oma luku Isästä. Lueskelin myös Liikunnallisen äidin käsikirjaa. Liikunta-asioihin liittyen kokeilin viime viikolla uutta jumppaa, ChiBallia! Oli hyvä kokemus.



Pahin hengenahdistushan muuten helpotti eilen illalla, samalla loppui koko päivän tuntuneet pienet "pistokset" vasemmalla alavatsalla lähellä nivusaluetta. Olisikohan voinut olla niin, että nämä kaksi asiaa jotenkin liittyivä tosiinsa, hmmm... Kudokset kireällä tms..? Koska ihan viime aikoina olen saanut lisää kokoakin..




No mutta en ainakaan vielä peru lääkäriaikaa, ei se hengenahdistus ole kokonaan poissa. Toki osittain kuuluu raskauteen. Labratuloksia tulee vissiin jo huomenna. Nyt vaan pitäisi osata rentoutua ja olla stressaamatta. Paavo on tärkein. <3 Mutta siis: Ylimääräisellä neuvolakäynnillä kyllä hoitui kaikki oikein mallikkaasti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti